Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla
Mikkelin työttömät ry
Tsemppareissa löydetään mahdollisuuksia yhdessä – askel kerrallaan.
Tsempparit-hankkeesta saat henkilökohtaista keskustelevaa tukea omaan tilanteeseesi. Voit pysähtyä juttelemaan ja selkeyttämään ajatuksiasi:
mikä on juuri nyt sinulle ajankohtaista, mihin suuntaan haluaisit mennä ja millaisia pieniä askeleita voisit ottaa eteenpäin.Tuki voi liittyä esimerkiksi:
- arjen pulmiin ja jaksamiseen
- omiin voimavaroihin ja tavoitteisiin
- opiskelun tai työn pohtimiseen
- oman suunnan löytämiseen
Yksilöllisessä valmennuksessa tarkoitus ei ole tehdä ratkaisuja puolestasi, vaan kulkea rinnalla ja auttaa sinua löytämään itse omat vastauksesi sekä seuraavat askeleet. Valmennus perustuu ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Tapaamiset sovitaan joustavasti sinun tilanteesi mukaan.
Kenelle yksilöllinen tuki sopii?
Tuki on suunnattu erityisesti työikäisille työttömille tai kotivanhemmille, jotka kaipaavat keskustelutukea, selkeyttä omaan tilanteeseensa tai kannustusta seuraaviin askeliin. Tsemppareissa tärkeintä on lähteä liikkeelle juuri siitä, missä nyt on.
Toimi näin
Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla puhelimitse tai sähköpostitse. Sähköpostiosoitteesta hanna.valjakka@mikkelintyottomat.fi saat lisätietoa palvelusta Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu 18–64-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueen Mikkeli asukkaille.
Yhteystiedot
Lisätietoa palvelusta Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla
Puhelinasiointikanavasta saat lisätietoa palvelusta Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla.
+358 44 494 7693
Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla -palvelun järjestämispaikka
Palvelupaikka on Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla -palvelun järjestämispaikka.
Valmennustapaamisia voidaan tehdä joustavasti eri ympäristöissä, mutta myös Mikkelin työttömät ry.n toimistolla.
KäyntitiedotYksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla -palvelun järjestämispaikka
50100 Mikkeli
+358 44 494 7693
Lisätietoa palvelusta Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla
Verkko-osoitteesta saat lisätietoa palvelusta Yksilöllistä ratkaisukeskeistä tukea ja valmennusta tarjolla.