Siirry sisältöön

Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane

Saimaan Syöpäyhdistys ry

Saattohoidon tukihenkilöt ovat koulutettuja vapaaehtoisia. Vaikka saattohoidolla
tarkoitetaan kuolemaa lähestyvän ihmisen hoitoa, tukisuhde voidaan aloittaa jo
ennen virallista saattohoitopäätöstä.
Tukihenkilö tarjoaa kuuntelevan korvan ja myötätuntoa. Tukihenkilö voi auttaa
ylläpitämään toivoa ja löytämään voimavaroja selvitä haastavasta
elämäntilanteesta. Monet meistä voivat haluta säästää läheisiään huolelta, minkä
takia tukihenkilölle saattaa olla helpompi puhua.
Kaikki tukihenkilömme ovat vaitiolovelvollisia, joten keskustelut ovat
luottamuksellisia. Vaitiolovelvollisuus on voimassa myös tukihenkilötoiminnan
loputtua. Tukihenkilöt eivät ota kantaa tuettaviensa hoitosuunnitelmiin eivätkä
korvaa hoitajia.
Tukitapaamisten sisältö suunnitellaan tuettavan tarpeiden mukaisesti ja iso osa
kohtaamisesta on keskustelua. Tukihenkilöä voi tavata kasvotusten esimerkiksi
yhdessä ulkoillen tai yhdistyksemme toimitiloissa, puhelimitse tai verkossa.
Voit tiedustella tukihenkilöä itsellesi, läheisellesi tai potilaallesi ottamalla
yhteyttä sinua lähimpään Saimaan Syöpäyhdistyksen toimipaikkaan.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava
Palvelun kieli: fi

Toimi näin

Palveluun ei tarvitse ilmoittautua. Sähköpostiosoitteesta saimaa@sasy.fi saat lisätietoa palvelusta Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu 18–99-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueiden Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Hartola, Heinola, Heinävesi, Joroinen ja Sysmä asukkaille.

Yhteystiedot

puhelinasiointi

Lisätietoa palvelusta Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane

Puhelinasiointikanavasta saat lisätietoa palvelusta Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane.

Puhelinnumero 1
+358 5 451 3770
palvelupaikka

Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka paikassa Lappeenranta

Palvelupaikka on Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka.

Lappeenrannan toimipaikka,
sairaanhoitaja Jaana Lemetyinen
puh. 0400 728 192
jaana.lemetyinen@sasy.fi

Käyntitiedot

Kauppakatu 40 D
53100 Lappeenranta
Palveluajat
Voimassa: 19.03.2025 — 01.01.2026
Voimassa ajanjaksolla, aina avoinna
palvelupaikka

Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka paikassa Mikkeli

Palvelupaikka on Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka.

Mikkelin toimipaikka,
sairaanhoitaja Liisa Kautto
puh. 040 767 4048
liisa.kautto@sasy.fi

Käyntitiedot

Porrassalmenkatu 13 B
50100 Mikkeli
Palveluajat
Voimassa: 19.03.2025 — 01.01.2026
Voimassa ajanjaksolla, aina avoinna
palvelupaikka

Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka paikassa Pieksämäki

Palvelupaikka on Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka.

Pieksämäen toimipaikka,
sairaanhoitaja Jaana Jormakka
puh. 040 767 4043
jaana.jormakka@sasy.fi

Käyntitiedot

Lampolahdenkatu 6
76100 PieksÄmÄki
Palveluajat
Voimassa: 19.03.2025 — 01.01.2026
Voimassa ajanjaksolla, aina avoinna
palvelupaikka

Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka paikassa Savonlinna

Palvelupaikka on Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane -palvelun järjestämispaikka.

Savonlinnan toimipaikka,
terveydenhoitaja Janna Puurunen
puh. 040 767 4033
janna.puurunen@sasy.fi

Käyntitiedot

Tulliportinkatu 1-5 B
57100 Savonlinna
Palveluajat
Voimassa: 19.03.2025 — 01.01.2026
Voimassa ajanjaksolla, aina avoinna
lisätietoja

Lisätietoa palvelusta Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane

Verkko-osoitteesta saat lisätietoa palvelusta Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei enää parane.