Lyhytaikainen asumispalvelu ikääntyneille
Etelä-Savon hyvinvointialue
Asumisyksiköissä toteutettava jaksohoito on pääosin omaishoidon jaksoja, joiden tavoite on tukea omaishoitajuutta. Jaksot voivat olla muutamasta päivästä viikkoihin. Palvelu voi olla yhteisöllistä tai ympärivuorokautista.
Yksiköissä voidaan toteuttaa myös arviointijaksoja, jolloin asiakkaan palveluntarvetta arvioidaan sovitun jakson aikana.
Kuljetukset jaksohoitoon ovat omakustanteisia.
Jaksohoidossa asiakkaalla on mukana;
-omat lääkkeet pakkauksineen (myös tarvittavat lääkkeet)
-hygieniatarvikkeet ja inkontinenssisuojat
-omat nimikoidut vaatteet ja riittävästi vaihtovaatteita jakson ajaksi
-omat apuvälineet ja muut hoidossa tarvittavat välineet
Jaksohoidon asiakasmaksuna peritään vuorokausimaksu hyvinvointialueen hallituksen vahvistaman asiakasmaksuhinnaston mukaisesti.
Toimi näin
Asiakas tai omainen soittaa ikääntyneiden palveluiden asiakasohjaukseen.
Omaishoidon jaksot suunnitellaan yhdessä asiakasohjauksen omatyöntekijän kanssa.
Jaksohoidon arviointijaksoja järjestetään kun asiakas tarvitsee kiireellistä palvelutarpeenarviointia ja kuntoutusta esim. sairaalahoidon jälkeen.
Ennen jaksoa on hyvä olla yksikköön yhteydessä tarkempien tietojen ja ohjeiden saamiseksi.
Kenelle ja millä ehdoin
Omaishoitoperhe tarvitsee omaishoitovapaiden järjestelyä. Asiakasohjaus arvioi ja suunnittelee yhdessä asiakkaan läheisten kanssa jaksohoidot, sen sisällöt ja toteuttamispaikan.
Asiakkaan kiireellinen jaksohoidontarve tulee esiin esim. kotihoidon palvelujen yhteydessä ja/tai sairaalahoidon jälkeen arvioidaan asiakkaan tarvitsevan vielä jatkohoitoa.
Yhteystiedot
Eloisan chat-palvelu
Eloisan chat tarjoaa maksuttomat, helppokäyttöiset ja paikasta riippumattomat palvelut.
Chatissa voi asioida anonyymina, mutta tarvittaessa myös tunnistautuminen on nopeaa ja turvallista verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla.
Iäkkäiden palvelujen hakemus
Voit hakea tällä hakemuksella iäkkäille myönnettäviä sosiaalipalveluja. Sinuun otetaan yhteyttä hakemuksen jatkokäsittelyä varten. Jos olet uusi asiakas, hakemuksen käsittely voi edellyttää palvelutarpeen arviointia.
Asiakasohjaus ikääntyneille
Saat ohjausta ja neuvontaa ikääntyneiden palveluista.
Annin ja Otontupa, Kangasniemi
Yhteisöllistä ja ympärivuorokautista (lyhyt- ja pitkäaikaista) asumista tarjoava asumispalveluyksikkö Kangasniemellä. Talossa on yhteensä 56 asiakaspaikkaa.
Annin ja Otontuvan kaksikerroksinen kiinteistö on valmistunut vuonna 2020 ja sen omistaa on Attendo. Eloisa vuokraa koko kiinteistöä asumispalvelukäyttöön. Annin ja Otontuvan hybridipalvelutalokokonaisuus sisältää kolme ryhmäkotia; alakerrassa toimii Annintupa ja Otontupa sekä yläkerrassa Ylätupa.
Asukashuoneet ovat tilavia ja huoneistokohtaisissa wc-tiloissa on tarvittavat apuvälineet (tukikahvat, nousutuet). Saunatilat sijaitsevat yhdessä kerroksessa, jonne on pääsy hissillä. Näin myös liikuntaesteisillä/avusteisilla asukkailla on pääsy saunaan, riippumatta siitä missä ryhmäkodissa he asuvat. Saunatiloissa on myös mahdollisuus pesulavettiavusteiseen pesuun.
Annin ja Otontuvan asukashuoneet on yhden hengen huoneita, mutta myös pariskuntana asuminen on mahdollista. Asukashuoneissa on oma suihkuhuone ja wc-tilat apuvälineineen. Osassa asuntoja on omat lasitetut parvekkeet ja nykyaikainen keittiövarustelu.
Kaikissa kolmessa ryhmäkodissa on lisäksi yhteisten tilojen yhteydessä pienkeittiöt ja yhteiskäyttöinen wc-tila. Jokaisessa ryhmäkodissa on tv- ja yhteistä tilaa sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden asukkaiden kanssa. Ryhmäkotien sisällä asukkailla on esteetön kulku ja mahdollisuus liikkua kodin ja yhteisten tilojen välillä omassa tahdissaan. Kiinteistön piha-alueella on viihtyisät pergolat, joissa on grillausmahdollisuus ja asukkaiden turvallista liikkua ohjattuna tai itsenäisesti.
Yhteisten tilojen sekä käytävien kauniit tapetit ja maisemakuvat tuovat viihtyisyyttä ja muistoja paikallisista maisemista. Turvallisuutta itsenäiseen liikkumiseen tuovat käytävien tukikaiteet ja liikkeestä syttyvät käytävävalot.
Tilat ja kiinteistön varustelut mahdollistavat asiakkaiden tarpeita vastaavan sijoittelun ja myös viimevaiheen hoivan eli että asukkaat voidaan hoitaa heidän tarpeensa ja turvallisuus huomioiden Annin ja Otontuvalla loppuun saakka.
Hoitajakutsujärjestelmänä on 9S, jossa on erilaisia toimintoja mm.turvapuhelimet ja -rannekkeet. Ulko-ovet pidetään lukittuina turvallisuussyistä ja asiakas- ja hoitajaturvallisuuteen sisältyy lisälaitteena ovien liiketunnistimia. Kiinteistössä on erillistä varastotilaa asukkaiden kausi- ja muille säilytettäville tavaroille.
Käyntitiedot
51200 Kangasniemi
+358 40 359 8854
+358 40 359 8842
+358 40 359 8251
+358 40 656 7447
+358 40 557 8587
+358 40 656 7822
Anttolan palvelukeskus
Anttolan palvelukeskus on 21-paikkainen palveluasumisen yksikkö. Suurin osa paikoista on ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkoja, mutta niistä kaksi on mahdollista toteuttaa myös yhteisöllisenä palveluasumisena. Neljä paikkaa on varattu jaksohoitoasiakkaille eli lyhytaikaista hoitoa tarvitseville asiakkaille. Jaksohoidon tarkoituksena on tukea asiakkaiden kotona pärjäämistä sekä omaishoitajien jaksamista. Jaksohoitoon varatut huoneet ovat kahden hengen huoneita.
Asiakas on kaiken toimintamme lähtökohta ja tavoitteena on tarjota kodinomaista ja turvallista asumista ikääntyneille. Päivätoimintaa järjestetään myös Anttolan palvelukeskuksessa talon ulkopuolisille asiakkaille.
Palvelukeskuksella on yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat sekä pikkukeittiö, joka mahdollistaa yhdessä leipomisen ja askartelun. Sauna lämpiää päivittäin ja turvallinen sisäpiha on asiakkaidemme käytössä.
Käyntitiedot
52100 Anttola
+358 44 794 5413
+358 44 794 5150
+358 40 129 4574
+358 40 359 9499
Graanin palvelutalo, Mikkeli
Graanin palvelukeskus tarjoaa ikäihmisille yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista sekä jaksohoitoa. Asukkaat tulevat meille Eloisan SAS-työryhmän palvelutarpeen arvioinnin kautta.
Graanin palvelukeskuksen toiminnan tavoitteena on tarjota asukkaillemme loppuelämän ajaksi turvallista, toimintakykyä ylläpitävää sekä kodinomaista asumista.
Jaksohoidon tavoitteena on tukea asiakkaan kotona asumista ja omaishoitajien jaksamista, sekä tarvittaessa tarjota paikka kuntoutumiselle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ennen kotiin tai pitkäaikaisasumiseen siirtymistä.
Hoidossa toteutamme kuntouttavaa hoitotyötä huomioiden asukkaidemme yksilölliset tarpeet ja toiveet. Arjen mielekkäät toimintatuokiot tarjoavat päivittäin mielekästä ja osallistavaa toimintaa.
Graanin palvelukeskuksen katutasossa on asukkaiden yhteisessä käytössä olevat ruokasali/oleskelutila, sauna- ja kuntosalitilat. Asukkaillamme on myös mahdollisuus yksityisen palveluntarjoajan tuottamaan kampaaja/parturi- ja jalkahoitopalveluun omakustanteisesti.
Toimimme moniammatillisena henkilöstönä, joka koostuu lähi- ja perushoitajista, hoiva-avustajista, sairaanhoitajista, sosionomista, kuntohoitajasta ja palveluesihenkilöstä. Lisäksi Graanin palvelukeskus toimii mm. sosiaali- ja terveydenhuollon alan opiskelijoiden harjoittelupaikkana.
Käyntitiedot
50190 Mikkeli
+358 50 311 7515
+358 44 794 4921
+358 50 311 7516
+358 40 359 8012
+358 44 794 4509
+358 40 359 8693
To 09:00–12:30
Haukivuoren palvelukeskus
Haukivuoren palvelukeskus tarjoaa ympärivuorokautista asumista ja jaksohoitoa ikääntyneille. Paikkoja on yhteensä 43, joista 40 on pitkäaikaisasumisen- ja 3 lyhytaikaispaikkaa. Huoneet ovat 1-2 hengen huoneita.
Yksikkö on jaettu neljään ryhmäkotiin
- Päivänsäteessä on 9 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa ja 1 jaksohoitopaikka
- Pohjantähdessä on 10 ympärivuokautisen asumisen paikkaa ja 1 jaksohoitopaikka
- Aamuruskossa on 9 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa ja 1 jaksohoitopaikka
- Kotipirtissä on 12 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa.
Palvelukeskuksessa järjestetään myös kuntouttavaa päivätoimintaa myös talon ulkopuolisille asukkaille. Päivätoiminnassa on mahdollista omakustanteisesti ostaa yksityisen jalkahoitajan palveluita.
Käyntitiedot
51600 Haukivuori
Postiosoite
51600 Haukivuori
+358 44 794 5607
+358 40 836 5278
+358 50 337 3960
Juvakodin palvelukeskus
Juvakoti tarjoaa ympärivuorokautista asumista ikääntyneille asiakkaille.
Asukaspaikkoja Juvakodilla on yhteensä 25; Iltaruskossa 10 ja Päivänsäteessä 15. Huoneet ovat yhden hengen esteettömiä huoneita varustettuna omilla kylpyhuoneilla. Juvakodilla on myös viihtyisä ja toiminnallinen aidattu sisäpiha.
Juvakodilla huomioimme asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti, turvaamme hyvän ja elämänmyönteisen loppuelämän. Yksilölliset tottumukset ja tavat pyritään ottamaan huomioon.
Juvakodilla järjestetään arkisin päivätoimintaa myös talon ulkopuolisille asukkaille.
Käyntitiedot
51900 Juva
+358 40 043 5235
+358 40 013 5020
+358 40 029 3794
+358 40 847 8616
+358 40 847 0836
+358 40 350 9593
+358 44 794 5725
Monitoimijakeskus Omatori
Omatorilla palvelemme sinua kokonaisvaltaisesti ja neuvomme sinua löytämään tarpeisiisi sopivat palvelut. Olemme kohtaamispaikka, jossa eri alojen ammattilaiset ja vapaaehtoiset ovat helposti saatavilla.
Omatori tarjoaa asiakkailleen palvelua ja toimintaa yhteistyössä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden voimin. Omatorilla sinua palvelevat Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa, Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunta, hieroja Hannu Tarkiainen, Elämäsi kunnossa terveyspalvelut Oy ja ONNI hoiva. Teemapäivissä ja tapahtumissa on mukana laajasti myös muita yhteistyökumppaneita.
Palvelemme erityisesti ikääntyviä, vammaisia henkilöitä ja kaikenikäisiä omaishoitoperheitä sekä läheisiä, mutta kuka vain on tervetullut hyödyntämään esimerkiksi hyvinvointipalvelujamme tai mukaan vapaaehtoistoimintaan!
Käyntitiedot
50100 Mikkeli
Lisätietoja: 2. kerros
Postiosoite
50100 Mikkeli
Lisätietoja: 2. kerros
+358 40 138 1326
Palvelukeskus Kerttula, Pieksämäki
Palvelukeskus Kerttulan toiminta ja palvelut:
· Kotihoito
· Ikääntyneiden ympärivuorokautinen asuminen
· Lyhytaikaishoito
Palvelukeskuksen toiminta-ajatuksena on hoitaa asukkaita ja asiakkaita mahdollisimman turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä asiakaslähtöisesti.
Käyntitiedot
76850 NaarajÄrvi
+358 44 799 5470
+358 44 588 3356
+358 44 388 3837
+358 44 588 3836
+358 44 588 3312
+358 50 569 9196
Palvelukeskus Kivitasku, Pieksämäki
Palvelukeskus Kivitaskun toiminta ja palvelut:
· Hoitajavastaanotto
· Laboratoriopalvelut
Kivitaskussa palvelukoti tarjoaa ikääntyneille asukkailleen turvallisen, rauhallisen, kodinomaisen ja toimintakykyä ylläpitävän elinympäristön.
Palvelukeskus Kivitasku toimii hybridiyksikkönä: Virtasalmen alueen kotihoito, ympärivuorokautinen asumispalvelu, yhteisöllinen
asumispalvelu ja hoitajavastaanotto organisoituvat palvelukeskuksen kautta ja henkilöstö on kaikkien toimialueiden käytettävissä tarpeen mukaisesti.
Asiakaspaikkoja on yhteisöllisessä asumispalvelussa 9 ja ympärivuorokautisessa asumispalvelussa 16 sisältäen yhden jaksohoitopaikan sekä läheisessä rivitalossa on 6 paikkaa tuettua asumista.
Moniammatillisen henkilöstön muodostavat hoiva-avustajat, lähi- ja sairaanhoitajat. Ruoka-, siivous- ja pesulapalvelut on ulkoistettu Pieksämäen Tukipalvelut Oy:lle.
Kivitasku on kahdessa tasossa toimiva H-kirjaimen muotoinen rakennus, mikä sijaitsee Maaveden rannalla Virtasalmen taajamassa. Hissin avulla asiakkaat pääsevät alakertaan rannan puoleisessa siivessä.
Yksikössä on yhden- ja kahden hengen 16-33 m2 kokoisia huoneita. Yksikön sauna-, pesula- ja sosiaalitilat sijaitsevat alakerrassa. Keittiö toimii jakelukeittiönä - ruoka tuodaan jakeluastioissa Pieksämäen Ruokaradalta.
Käyntitiedot
77330 Virtasalmi
+358 40 012 9006
+358 44 588 3893
+358 44 588 3892
+358 44 368 6832
+358 44 588 3856
+358 15 788 4431
+358 44 588 3854
To 08:00–15:00
Palvelukeskus Mäntylä, Rantasalmi
Palvelukeskus Mäntylä tarjoaa ikääntyneille asiakkaille ympärivuorokautista pitkäaikaista asumista sekä jaksohoitoa. Mäntylässä on 40 asumisen paikkaa, jotka sijoittuvat neljään eri yksikköön ( Kataja 12 , Kanerva 9, Karpalo 9 ja Vanamo 10).
Palvelukeskus Mäntylän tavoitteena on hyvä ikääntyminen kodinomaisessa ympäristössä, yksilöllisten palveluiden turvin ja kuntouttavan hoitotyön keinoin. Yksikössä toimii moniammatillinen henkilöstö, joka koostuu sairaanhoitajista, lähi- ja perushoitajista sekä hoiva-avustajista.
Asiakkaita tuetaan päivittäisissä toimissa huomioimalla heidän omat voimavaransa ja tarpeensa niin, että heidän tavoitteensa elämänlaadulle ja kuntoutumiselle saavutettaisiin.
Jaksohoidon tavoitteena on tukea kotona asumista ja omaishoitajien jaksamista, sekä tarvittaessa tarjota paikka kuntoutumiselle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ennen kotiin tai pitkäaikaispaikkaan siirtymistä.
Palvelukeskus Mäntylässä asiakkaalla on käytettävissään yhden hengen huone, joka sisältää wc-/suihkutilan. Kaikissa huoneissa on vakiovarusteena sähkösäätöinen sänky ja yöpöytä. Yhteisessä käytössä on sauna ja oleskelutila television katselemiseen, sekä virkistyshetkiin. Talossa sijaitsevan kuntosalin käyttö on myös mahdollista.
Käyntitiedot
58900 Rantasalmi
+358 40 835 8969
+358 40 720 0622
Palvelukeskus Päivärinne, Savonranta
Päivärinne on Savonrannalla sijaitseva vanhainkoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille sekä muistisairaille.
Päivärinteellä on 18 asukaspaikkaa sekä yksi lyhytaikaispaikka jotka jakautuvat kahdelle osastolle: Onnela ja Ainola. Asukashuoneet ovat yhden tai kahden hengen huoneita. Molemmilla osastoilla on omat ruokailutilat ja sauna- ja pesutilat ovat osastojen läheisyydessä. Asukkaiden ateriat valmistetaan keskuskeittiössä, joka sijaitsee vanhainkodin yhteydessä.
Käyntitiedot
58300 Savonranta
+358 44 417 2227
+358 44 417 2228
+358 44 417 2229
Palvelukeskus Ruskahovi, Mäntyharju
Palvelukeskus Ruskahovissa on yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista sekä jaksohoitoa ja päivätoimintaa.
Asukaspaikkoja on yhteensä 52. Ympärivuorokautista asumista on Ryhmäkoti Annasilmässä, Pelakuussa, Linneassa ja Violassa. Yhteisöllistä asumista toteutamme Vanamossa. Jaksohoitopaikkoja on 4 ja se on ympärivuorokautista hoivaa omaishoidettavien loma-ajoille.
Pääovi on auki klo 8-16 ja asiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi Ruskahovin palvelukeskuksen osastojen ovet ovat muutoin lukittuina. Ovilla on puhelinnumerot eri ryhmäkoteihin. Asukkailla on käytössään omat yhden hengen huoneet, joissa omat suihku- ja wc-tilat.
Ruskahovissa on isot aidatut takapihat, joissa voi ulkoilla ja pihalla on myös grillikota ja pöytäryhmiä, missä viettää aikaa.
Käyntitiedot
52700 MÄntyharju
+358 40 779 8628
+358 44 770 7282
+358 40 762 9157
+358 44 770 7223
+358 40 582 6375
+358 44 770 7224
+358 44 770 7269
+358 40 762 9165
Pe 08:00–15:00
Palvelukeskus Vaarinsaari, Ristiina
Vaarinsaaressa on kolme ryhmäkotia; Poukama, Suvanto ja Lahdelma.
Pitkäaikaisasiakkailla on omat huoneet, joissa he ovat vuokrasuhteessa. Huoneiden vakiovarusteisiin kuuluu säädettävä sähkösänky, yöpöytä, sekä oma kylpyhuone.
Yhteiskäyttöön talosta löytyy tilava sauna ja päiväsali, jossa järjestetään virkistystoimintaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Omalla sisäpihalla ulkoilu onnistuu turvallisesti ja esteettömästi. Henkilöstöömme kuuluu, sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustajia, sekä sosionomi ja fysioterapeutti.
Käyntitiedot
52300 Ristiina
+358 40 758 5165
+358 40 758 5185
+358 44 794 5815
+358 40 359 9446
Palvelukoti Kuusela, Rantasalmi
Kuusela 20-paikkainen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen yksikkö, joka mahdollistaa hyvän ikääntymisen kodinomaisessa ympäristössä, yksilöllisten ja asiakaslähtöisten palvelujen turvin, kuntouttavan hoitotyön keinoin.
Asukkaiden hoidossa korostuvat asiakaslähtöisyys, turvallisuus, omatoimisuuden tukeminen ja kunnioitus asukkaiden omaa elämäntapaa kohtaan. Asuinympäristöstä pyritään luomaan mahdollisimman kodikas. Asukkaan yksityisyyttä kunnioitetaan.
Käyntitiedot
58900 Rantasalmi
+358 40 826 3220
+358 40 826 3125
+358 40 660 9944
Palvelutalo Helminauha, Punkaharju
Palvelutalo Helminauha tarjoaa ikäihmisille kohdennettua ympärivuorokautista asumista sekä jaksohoitoa. Helminauhassa on 39 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa (Toivola, Harjulan alakerta ja Harjulan yläkerta), 2 jaksohoitopaikkaa sekä 1 kriisipaikka.
Yksikössä toimii moniammatillinen henkilökunta, joka koostuu sairaanhoitajista, lähi- ja perushoitajista, hoiva-avustajista sekä fysioterapeutista.
Toimintamme tavoitteena on asukkaiden laadukas, turvallinen ja virikkeellinen elämä kodinomaisessa ja viihtyisässä ympäristössä. Tarjoamme toimintakykyä ylläpitävää hoitoa ja hoivaa: asukas osallistuu voimavarojensa mukaan päivittäisiin askareisiin saaden kuitenkin riittävää sanallista ja toiminnallista ohjausta. Hoito ja hoiva perustuvat asukkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen yksilölliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan, jonka nimetty omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja omaisen kanssa.
Pitkäaikaisasumisessa asiakkaalla on käytettävissään yhden hengen huone, joka sisältää wc-/suihkutilan. Kaikissa huoneissa on vakiovarusteena sähkösäätöinen sänky ja yöpöytä. Yhteisessä käytössä on sauna ja oleskelutila television katselemiseen, sekä virkistyshetkiin.
Jaksohoidon tavoitteena on tukea kotona asumista ja omaishoitajien jaksamista, sekä tarvittaessa tarjota paikka kuntoutumiselle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ennen kotiin tai pitkäaikaispaikkaan siirtymistä. Jaksohoidon huone on kahden hengen huone, jossa wc-/suihkutila ja sähkösäätöiset sängyt, yöpöytä, sekä televisio.
Kriisipaikka tarjoaa turvallisen ympäristön äkillisen kriisin kohdatessa.
Käyntitiedot
58500 Punkaharju
+358 44 417 2172
+358 44 417 2500
+358 44 417 2501
+358 44 417 2184
+358 44 417 2530
Palvelutalo Karpalokoti, Savonlinna
Palvelutalo Karpalokoti tarjoaa asukkaille yhteisöllistä-, ympärivuorokautista- sekä jaksohoidollista asumispalvelua. Meillä on yhteensä 52 asiakaspaikkaa.
Talossa on 3-kerrosta hisseineen.
Karpalokodissa työskentelee moniammatillinen henkilökunta, johon kuuluu palveluesihenkilö, sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustajia sekä kuntohoitaja. Toimimme myös alan opiskelijoiden sekä oppisopimusopiskelijoiden opiskeluympäristönä.
Palveluasumisen tavoitteena on luoda kodinomainen ja turvallinen asuminen asiakkaalle toimintakykyä ja osallisuutta tukien ja ylläpitäen. Tavoitteena on myös luoda asiakkaalle mielekäs arki sekä tukea että edistää asiakkaan sosiaalista kanssakäymistä niin palvelutalon sisällä kuin ulkopuolellakin.
Palvelutalon ovet ovat lukittuina asukkaiden turvallisuuden varmistamiseksi. Ovilla on ovikellot sekä kamera, ovien avaaminen tapahtuu hoitajien puhelimen avulla.
Palvelutalon asukkailla on käytössään oma yhden hengen asuinhuoneisto, jossa on oma wc / suihkutila. Asukkaiden käytössä on yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat. Asukkaiden käytössä on myös päivätoiminnan tilat keittiöineen. Yhteisissä oleskelutiloissa sekä päivätoiminnan tiloissa asukas voi osallistua talon virkistystoimintaan. Asukkaiden käytössä on myös sauna, suojaisa aidattu piha kauniine istutuksineen sekä joka kerroksessa on katettu parveke.
Käyntitiedot
57170 Savonlinna
+358 44 417 2151
+358 44 417 2225
+358 41 72140
+358 44 417 2382
+358 44 417 2136
+358 44 417 2145
+358 44 417 2634
Palvelutalo Koskenhelmi, Enonkoski
Palvelutalo Koskenhelmi tarjoaa yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista viihtyisällä paikalla Enonkosken taajamassa. Lisäksi järjestetään ikääntyneiden kuntouttavaa päivätoimintaa.
Koskenhelmi on jaettu kahteen asukasyksikköön: Koski- ja Helmitiimiin.
Toiminnan tavoitteena on asukkaiden laadukas ja turvallinen elämä kodinomaisessa ja viihtyisässä ympäristössä.
Käyntitiedot
58175 Enonkoski
Postiosoite
57101 Savonlinna
Lisätietoja: Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky
+358 44 417 2632
+358 44 417 2633
+358 40 738 5161
+358 44 417 2342
Palvelutalo Saarelma
Saarelmassa on yhteensä 17 asiakaspaikkaa. Tarjoamme sekä yhteisöllistä, että ympärivuorokautista ikääntyneiden asumispalvelua. Asiakashuoneet ovat yhden hengen huoneita, mahdollisuus myös pariskuntana asumiseen on.
Saarelman tiloissa toimii myös ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta.
Käyntitiedot
52300 Ristiina
+358 40 746 4495
+358 40 482 6722
+358 40 184 2103
+358 40 516 8767
Pappilanranta, Juva
Pappilanranta on yhteisöllisen asumisen yksikkö Juvalla. Tarjoamme lyhyt- ja pitkäaikaista yhteisöllistä asumista ikääntyneille.
Asiakaspaikkoja ryhmäkodilla on yhteensä 24, joista 4 on jaksohoitopaikkaa.
Lyhytaikaista asumista tarjotaan esim. omaishoidon vapaiden ajalle, toimintakyvyn arviointia varten, äkillisen toimintakyvyn laskun vuoksi tai pitkäaikaispaikkaa odottaville asiakkaille.
Käyntitiedot
51900 Juva
Lisätietoja: Pappilanranta toimii Juvakodin läheisyydessä.
+358 40 350 9593
+358 40 013 6203
Pietarinpirtti, Mikkeli
Pietarinpirtti tarjoaa ikääntyneille kodinomaista yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumispalvelua Mikkelin keskustassa.
Asukaspaikkoja meillä on 48 ja kodit on kolmessa kerroksessa yhden ja kahden huoneen asuntoina, joista jälkimäinen mahdollistaa pariskuntien yhdessä asumisen. Pihapiirissämme on suojaisa aidattu sisäpiha ulkoiluun, etenkin kesäaikaan.
Asukkaan toiveen mukaan keittiöhenkilökunta mahdollistaa ruokasalissa aamupala- ja lounasruokailun. Juuri peruskorjattu sauna mahdollistaa virkistävän kokemuksen asukkaan voinnin niin salliessa.
Tuemme asukkaan omatoimisuutta, sosiaalisuutta ja liikuntakykyä päivittäisillä hetkillä. Viikkotiedotteessamme näkyy arjen mielekkäiden hetkien ohjelma, jota toteuttaa talon fysioterapeutit, henkilökunta ja ulkopuoliset vierailijat.
Toivotamme omaiset tervetulleiksi vierailulle ja osaksi talomme elämää!
Käyntitiedot
50100 Mikkeli
+358 40 359 9081
+358 40 359 9080
+358 40 359 9082
+358 40 861 3328
Puumalan palvelukeskus
Puumalan palvelukeskuksessa on yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista sekä jaksohoitoa. Meillä on yhteensä 45 asiakaspaikkaa.
Yhteisöllistä asumista järjestetään Tupasvillassa ja ympärivuorokautista palveluasumista Poukamassa ja Rantakodissa. Koivurannassa järjestetään asiakkaan tarpeiden mukaisesti joko yhteisöllistä- tai ympärivuorokautista hoivaa.
Jaksohoito yksikkö tarjoaa lyhytaikaista ympärivuorokautista hoivaa ja se sijaitsee Poukaman ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön kanssa samoissa tiloissa.
Puumalan palvelukeskuksessa työskentelee moniammatillinen henkilöstö, johon kuuluu palveluesimies, sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustajia sekä fysioterapeutti. Toimimme myös oppisopimusopiskelijoiden ja työssäoppijoiden opiskeluympäristönä.
Palveluasumisen tavoitteena on luoda kodinomainen ja turvallinen asuminen asiakkaalle toimintakykyä ja osallisuutta tukien ja ylläpitäen. Asiakas huomioidaan kaiken toiminnan lähtökohtana.
Jaksohoidon tavoitteena on tukea kotona asumista ja mm. omaishoitajien jaksamista. Tarjoamme tarvittaessa turvallisen paikan kuntoutumiselle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ennen pitkäaikaiseen asumiseen siirtymistä.
Asiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi Puumalan palvelukeskuksen ovet ovat aina lukitut. Ovilla on ovikellot ja puhelinnumerot yksiköihin.
Puumalan palvelukeskuksessa vakituisesti asuvilla asiakkailla on käytössään oma yhden hengen asuinhuoneisto, jossa on oma tai toisen huoneen kanssa jaettu wc-/suihkutila. Jaksohoidossa on sekä yhden- että kahden hengen huoneita. Asiakkaiden käytössä on yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat, sekä iso yhteinen aulatila, jossa järjestetään erilaista virkistystoimintaa. Asiakkaiden käytössä on myös kaksi saunaa sekä suojaisa, aidattu sisäpiha-alue sekä iso katettu parveke Poukama-yksikön yhteydessä.
Käyntitiedot
52200 Puumala
+358 40 047 9601
+358 50 071 2788
+358 40 823 0471
+358 40 823 0478
+358 40 823 0479
+358 40 823 0480
Rinnehovi, Pertunmaa
Rinnehovin asumispalveluyksikkö tarjoaa ikääntyneille asiakkaille yhteisöllistä ja ympärivuorokautista pitkäaikaista asumista sekä jaksohoitoa. Rinnehovissa on 4 yhteisöllisen asumisen paikkaa, 23 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa sekä 2 jaksohoitopaikkaa ja yksi kriisipaikka.
Rinnehovi tuottaa asiakkailleen yhteisöllisen sekä ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluita pitkäaikaishoivaa ja jaksohoitoa tarvitseville. Tarjoamme ikääntyneille asumisen tukipalveluita, hoitoa- ja huolenpitoa ympärivuorokautisen palveluasumisen kodinomaisessa ympäristössä. Yksikössä toimi moniammatillinen henkilöstö, joka koostuu lähi- ja perushoitajista, sairaanhoitajista, sosionomista sekä hoiva-avustajista. Pyrimme yhdessä luomaan mielekkään ja osallistavan arjen asiakkaillemme heidän toiveitaan kuunnellen.
Pitkäaikaisasumisessa asiakkaalla on käytettävissään yhden hengen huone, joka sisältää wc:n. Kaikissa huoneissa on vakiovarusteena sähkösäätöinen sänky ja yöpöytä. Yhteisessä käytössä on sauna ja oleskelutila television katselemiseen, sekä virkistyshetkiin.
Jaksohoidolla tavoitteena on tukemaan kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään. Jaksohoitopaikoilla toteutetaan hoitoa omaishoitajan vapaapäivinä ja tuetaan kotona asuvan henkilön toimintakykyä ja kuntoutumista tilapäisissä tai luonteeltaan pysyvimmissä toimintakyvyn laskun tilanteissa. Jaksohoitoon liittyy aina yksilöllinen palvelutarpeen arvio ja ohjaus. Jaksohoidon huone on kahden hengen huone, jossa on wc sekä sähkösäätöiset sängyt ja yöpöytä. Lisäksi käytössä on sauna sekä oleskelutila television katselemiseen ja virikehetkiin.
Rinnehovissa tavoitteenamme on asiakkaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen, asiakkaan ohjaaminen hänelle soveltuviin palveluihin palvelujärjestelmässä, asiakaslähtöinen palvelu ja hoitotoimintakyvyn eri vaiheissa sekä arvokas kuolema. Asiakkaan omatoimisuutta tuetaan kaikissa arjen toiminnoissa. Omatoimisuutta tuetaan arjessa mahdollisuuksien mukaan kuntouttavan työotteen avulla.
Käyntitiedot
19430 Pertunmaa
+358 50 314 5861
+358 40 082 2793
+358 40 359 9521
Saimaanharjun palvelukeskus, Mikkeli
Saimaanharjun palvelukeskus tarjoaa ikääntyneille asiakkaille ympärivuorokautista pitkäaikaista asumista sekä jaksohoitoa. Saimaanharjussa on 28 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa (Kaisla, Lumme, Siltala), sekä 12 jaksohoitopaikkaa (Kuusikko).
Saimaanharjun palvelukeskuksen toiminnan tavoitteena on tarjota asiakkaille turvallista, toimintakykyä ylläpitävää, sekä kodinomaista asumista. Yksikössä toimi moniammatillinen henkilöstö, joka koostuu lähi- ja perushoitajista, sairaanhoitajista, geronomista, fysioterapeutista sekä hoiva-avustajista. Pyrimme yhdessä luomaan mielekkään ja osallistavan arjen asiakkaillemme heidän toiveitaan kuunnellen.
Jaksohoidon tavoitteena on tukea kotona asumista ja omaishoitajien jaksamista, sekä tarvittaessa tarjota paikka kuntoutumiselle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ennen kotiin tai pitkäaikaispaikkaan siirtymistä. Jaksohoidon huoneet ovat kahden hengen huoneita, joissa wc-/suihkutila ja sähkösäätöiset sängyt, yöpöytä, sekä televisio.
Pitkäaikaisasumisessa asiakkaalla on käytettävissään yhden hengen huone, joka sisältää wc-/suihkutilan. Kaikissa huoneissa on vakiovarusteena sähkösäätöinen sänky ja yöpöytä. Yhteisessä käytössä on sauna ja oleskelutila television katselemiseen, sekä virkistyshetkiin.
Käyntitiedot
50700 Mikkeli
Lisätietoja: Kirkonvarkauden asuinalue.
+358 44 794 4041
+358 40 359 7346
Yhteisöllisen asumisen koti, Abeli, Pieksämäki
Yhteisöllinen asuminen kohdentuu asiakkaille, joiden pääasiallinen avuntarve ajoittuu päivä-/ilta-aikaan ja toteuttajana on toimipisteen oma henkilöstö. Hoidon ja hoivan tarve voi olla myös ajoittain ympärivuorokautista, jolloin tarvittava yöaikainen palvelu järjestetään asiakkaan tarvitsemalla/haluamalla tavalla esim. kotihoidon yöpartion avulla. Asiakkailla on hallinnassaan heidän tarpeitaan vastaava asunto.
Yhteisölliseen asumiseen kuuluvat asiakkaan palvelutarpeen ja sopimuksen mukaiset tukipalvelut, joita voivat olla esim. ateria-, pyykki-, siivous- ja saattajapalvelut.
Palvelussa korostuu yhteisöllinen ja sosiaalinen toiminta, joka edistää ja tukee sosiaalista kanssakäymistä. Henkilöstö on moniammatillista ja -kulttuurista, meillä työskentelee lähi- ja perushoitajia, sairaanhoitajia, geronomi, ohjaaja ja hoiva-avustajia.
Käyntitiedot
76100 PieksÄmÄki
+358 50 564 7765
+358 40 515 8082
+358 50 476 3107
+358 50 347 2840
+358 40 132 0233
+358 44 794 5725
Yhteisöllisen asumisen koti, Karjalankatu, Pieksämäki
Yhteisöllinen asuminen kohdentuu asiakkaille, joiden pääasiallinen avuntarve ajoittuu päivä-/ilta-aikaan ja toteuttajana on toimipisteen oma henkilöstö. Hoidon ja hoivan tarve voi olla myös ajoittain ympärivuorokautista, jolloin tarvittava yöaikainen palvelu järjestetään asiakkaan tarvitsemalla/haluamalla tavalla esim. kotihoidon yöpartion avulla. Asiakkailla on hallinnassaan heidän tarpeitaan vastaava asunto.
Yhteisölliseen asumiseen kuuluvat asiakkaan palvelutarpeen ja sopimuksen mukaiset tukipalvelut, joita voivat olla esim. ateria-, pyykki-, siivous- ja saattajapalvelut.
Palvelussa korostuu yhteisöllinen ja sosiaalinen toiminta, joka edistää ja tukee sosiaalista kanssakäymistä. Henkilöstö on moniammatillista ja -kulttuurista, meillä työskentelee lähi- ja perushoitajia, sairaanhoitajia, geronomi, ohjaaja ja hoiva-avustajia.
Käyntitiedot
76100 PieksÄmÄki
+358 44 588 3869
+358 50 347 2840