Kuntalaisaloite
Juvan kunta
Voit jättää kuntalaisaloitteen kuntalaisaloite.fi -verkkopalvelun sähköisellä lomakkeella, lähettää aloitteen sähköpostitse tai toimittaa paperiversion kunnanvirastoon.
Kenelle ja millä ehdoin
Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.
Yhteystiedot
Juvan asiointipiste
Juvan kunnan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa asiointipisteessä palveluita tarjoavat Juvan kunnan lisäksi Kansaneläkelaitos, Digi- ja väestötietovirasto ja Verohallinto. Asiointipisteessä saat neuvontaa ja opastusta Juvan kunnasta ja kunnan tarjoamista palveluista sekä Kelan ja Digi- ja väestötietoviraston yhteispalvelupisteen avustavaa asiakaspalvelua. Kelan avustava asiakaspalvelu tarkoittaa, että saat asiointipisteestä mm. Kelan lomakkeita ja apua niiden täyttämiseen, yleistä neuvontaa ja tukea Kelan verkkopalvelujen käyttöön. Voit myös palauttaa Kelan hakemukset ja liitteet.
Asiointipisteessä voi myös hoitaa Mikkelin seudun työllisyyspalveluihin liittyviä asioita esim. jättämällä työllisyyspalveluille lomakkeita ja asiakirjoja.
KäyntitiedotJuvan asiointipiste
51900 Juva
PostiosoiteJuvan asiointipiste
51900 Juva
+358 40 755 1100