Siirry sisältöön

Kirjastopalvelut

Mikkelin kaupunki

Mikkelin seutukirjasto kuuluu Etelä-Savon kuntien yhteiseen Lumme-kirjastokimppaan. Lumme-yhteistoiminnassa ovat Mikkelin lisäksi mukana Enonkosken, Juvan, Joroisten, Mäntyharjun, Pieksämäen, Rantasalmen, Savonlinnan, ja Varkauden kaupungin- ja kunnankirjastot. Lumme-kirjastoilla on yhteinen aineisto- ja asiakasrekisteri sekä verkkokirjasto Lumme-Finna.

Kirjastosta voi lainata kirjojen lisäksi mm. musiikkia, elokuvia, pelejä ja erilaisia esineitä, kuten soittimia. Tarjoamme myös e-aineistoja (lehtiä, elokuvia, musiikkia, e-kirjoja). Mikkeli on liittynyt kuntien yhteiseen e-kirjastoon, jota hallinnoi Kansalliskirjasto. Kaikissa kirjastoissa on asiakkaiden käytettävissä sekä tietokoneita että tulostimia.

Mikkelin pääkirjaston lisäksi palveluita tarjoavat viisi lähialueella toimivaa lähikirjastoa. Pääkirjasto on Mikkelin keskustassa. Lähikirjastot sijaitsevat Anttolassa, Haukivuorella, Otavassa, Ristiinassa ja Suomenniemellä. Lisäksi Hirvensalmella, Kuortissa, Pertunmaalla ja Puumalassa toimivat Mikkelin seutukirjaston toimipisteet. Kaikissa lähi- ja seutukirjastotoimipisteissä on mahdollista asioida omatoimisesti myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Mikkelissä on lisäksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) kirjasto sekä yliopistokeskuksen kirjasto.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Mikkeli
Palvelun kieli: fi

Toimi näin

Voit hankkia Lumme-kirjastokortin mistä tahansa Lumme-kirjastosta täyttämällä asiakastietolomakkeen ja esittämällä kuvallisen henkilötodistuksen, passin tai poikkeustapauksissa muun viranomaisen antaman henkilökortin. Alle 15-vuotias tarvitsee täysi-ikäisen takaajan kirjallisen suostumuksen. Takaajalla on oltava Lumme-kirjaston kirjastokortti.

Samalla kortilla voit asioida kaikissa Lumme-kirjastoissa ja palauttaa aineiston mihin tahansa kimpan kirjastoon. Verkkokirjastossa voi tehdä varauksia, uusia lainoja ja maksaa maksuja. Verkkokirjastoon kirjautumiseen tarvittavan tunnusluvun saat henkilökohtaisella käynnilläsi kirjastosta. Tunnusluvun tarvitset myös useimpien e-aineistojen käyttöön.

Kenelle ja millä ehdoin

Kirjastossa voit vierailla vapaasti ja käyttää aineistoja, kuten lehtiä, kirjoja ja digitaalisia aineistoja, sähköisiä lehtiä ja tietokantoja. Lainaamista varten tarvitaan kirjastokortti, jonka numero yhdessä henkilökohtaisen PIN-koodin kanssa toimii tunnisteena käytettäessä sähköisiä palveluja.
Kaikilla kirjastoilla on omat käyttösääntönsä. Niissä määritellään käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet.

Yhteystiedot

palvelupaikka

Anttolan lähikirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotAnttolan lähikirjasto

Taipaleentie 31
52100 Anttola
Asiakaspalvelu
+358 50 311 7484
Palveluajat
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
Asiakaspalveluaika
Ma 12:00–18:00
Ke 09:00–15:00
Voimassa: 01.06.2026 — 31.08.2026
Omatoimiaika 1.6.-31.8.
Ma–su 08:00–18:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
1.8.2026 – 16.8.2026
Suljettu 1.-16.8.
Suljettu 1.–16.8.
palvelupaikka

Haukivuoren lähikirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotHaukivuoren lähikirjasto

Keskustie 52
51600 Haukivuori
Asiakaspalvelu
+358 44 794 5638
Palveluajat
Asiakaspalveluaika
Ma 13:00–19:00
Ti–ke 10:00–16:00
To 13:00–19:00
Pe 10:00–16:00
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
palvelupaikka

Hirvensalmen kirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotHirvensalmen kirjasto

Koulutie 7
52550 Hirvensalmi
Palveluajat
Asiakaspalveluaika
Ma–ti 10:00–16:00
Ke 12:00–18:00
To–pe 10:00–16:00
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
palvelupaikka

Mikkelin pääkirjasto

Mikkelin pääkirjasto on tunnettu maamerkki Mikkelin torin laidalla. Pääkirjastoon on helppo tulla niin kävellen, pyörällä kuin julkisilla liikennevälineilläkin. Parkkipaikka sijaitsee kirjaston takana Vilhonkadun puolella.

Kattavamman kuvauksen palveluistamme löydät kirjaston omilta sivuilta https:\kirjasto.mikkeli.fi.

Pääkirjasto palvelee kahdessa kerroksessa. Katutasosta löydät valtaosan kokoelmista, lehtisalin, asiakastietokoneita ja monitoimilaitteen, asiakaspalvelun sekä viihtyisän lastenosaston. Kirjastosalissa on lukemiseen, työskentelyyn ja oleskeluun sopivia paikkoja. Nuortenosasto sijaitsee myös ensimmäisessä kerroksessa.

Toisessa kerroksessa sijaitsevat musiikki- ja pelikokoelmamme sekä varattavia kokous- ja muita tiloja, sekä Mikkeli-salin, jossa järjestään läpi vuoden tapahtumia ja näyttelyitä.

KäyntitiedotMikkelin pääkirjasto

Raatihuoneenkatu 6
50101 Mikkeli
Asiakaspalvelu
+358 50 311 7480
Palveluajat
Asiakapalveluaika
Ma–to 10:00–19:00
Pe 10:00–18:00
La 10:00–15:00
Itsepalveluaika
Ma–pe 08:00–10:00
La 09:00–10:00
Voimassa: 01.06.2026 — 31.08.2026
Asiakaspalveluaika 1.6.-31.8.
Ma–to 10:00–19:00
Pe 10:00–18:00
Voimassa: 01.06.2026 — 31.08.2026
Itsepalveluaika 1.6.-31.8.
Ma–pe 08:00–10:00
La 10:00–14:00
palvelupaikka

Otavan lähikirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotOtavan lähikirjasto

Otavantie 2
50670 Otava
Asiakaspalvelu
+358 50 311 7486
Palveluajat
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
Asiakaspalveluaika
Ti 09:00–15:00
To 12:00–18:00
Voimassa: 01.06.2026 — 31.08.2026
Asiakaspalveluaika 1.6.-31.8.
Ti 09:00–15:00
To 12:00–18:00
Voimassa: 01.06.2026 — 31.08.2026
Omatoimiaika 1.6.-31.8.
Ma–su 08:00–18:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
1.8.2026 – 16.8.2026
Suljettu 1.-16.8.
Suljettu 1.–16.8.
palvelupaikka

Puumalan kirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotPuumalan kirjasto

Keskustie 13
52200 Puumala
Asiakaspalvelu
+358 44 794 5594
Palveluajat
Asiakaspalveluaika
Ma–ti 10:00–16:00
Ke 12:00–18:00
To–pe 10:00–16:00
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
palvelupaikka

Ristiinan lähikirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotRistiinan lähikirjasto

Opinahjo 4
52300 Ristiina
Asiakaspalvelu
+358 40 129 4373
Palveluajat
Asiakaspalveluaika
Ma 13:00–19:00
Ti–ke 10:00–16:00
To 13:00–19:00
Pe 10:00–16:00
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
palvelupaikka

Suomenniemen lähikirjasto

Kirjasto tarjoaa aineistoaan lainaamista ja paikalla tutkimista varten, tietokoneita yhteiskäyttöön, langattoman verkon sekä muita oheistoimintoja.

KäyntitiedotSuomenniemen lähikirjasto

Opinraitti 20
52830 Suomenniemi
Asiakaspalvelu
+358 40 034 8256
Palveluajat
Omatoimiaika
Ma–su 08:00–20:00
Asiakaspalveluaika
Pe 10:00–16:00
lisätietoja

Digiopastusta ikääntyville

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sosiaalisen median tai oman laitteesi käyttöön. Opastajat ovat Mikkelin vapaaehtoistoimijoiden vertaisohjaajia, jotka antavat henkilökohtaista opastusta juuri sinun digiongelmaasi. Voit piipahtaa opastuksessa esim. oman älypuhelimesi, tablettisi tai kannettavasi kanssa tai hyödyntää kirjaston tietokoneita. Opastajat päivystävät pääkirjastolla sekä monitoimijakeskus Omatorilla.

Digiopastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Opastus on suunnattu ikääntyneille, mutta sinne ovat tervetulleita kaikki, joilla on kysyttävää arjen digiasioissa.

Ajantasaiset opastusajat löytyvät Mikkelin seutukirjaston ja Omatorin verkkosivuilta https://kirjasto.mikkeli.fi/palvelumme/digiopastus/ ja https://etelasavonha.fi/asiointikanavat/monitoimijakeskus-omatori/.

Myös kirjastoissa tarjotaan digiopastusta päivittäisen asiakaspalvelun yhteydessä kirjaston omien verkkopalveluiden ja laitteiden käyttöön sekä tiedonhakuun.

Asiasanat: digiopastus, digituki, digineuvonta

lisätietoja

Lumme-kirjastot

Lumme-kirjastot on Mikkelin, Savonlinnan, Pieksämäen, Varkauden, Juvan, Joroisten, Rantasalmen, Mäntyharjun, Puumalan, Hirvensalmen ja Pertunmaan kirjastojen muodostama kirjastokimppa, jolla on yhteinen verkkokirjasto Lumme-Finna, sekä yhteinen asiakasrekisteri. Aineistoa voidaan varata maksutta kirjastojen välillä.